Heipähei, hyvää iltaa

Shairaah Blogistanissa seikkailee taas... Trallalallalaa, se muuten ihan oikeasti on hyvä biisi. Shairaah on juuri palannut pitkältä venäjänmatkalta, on hyvin väsynyt mutta suorastaan räävittömän onnellinen. Kerron lisää huomenna. Nyt nukkumaan.

Blogistanin toisiksi suurin sammakko

Hyvä ystäväni RiinaKoo löysi sen suurimman, mutta minä epäilemättä olen löytänyt hyvän kakkosen. Ottakaa kädet pois housuista, suoristakaa hattu ja pankaa kello näkyviin, tässä se tulee:

Uskovaiset vain uskovat, eivät ajattele saati kyseenalaista.

Sammakon päästi suustaan Misu herran päivämäärällä 23.8.2005 kello 11.06.

Mikä vittu Misu sun ongelmas on???

Tiedättekö, minä VIHAAN Tiramisua. Siis sitä blogia, en esimerkiksi tätä. Sitä ollaan niin henkevää niin henkevää että, puhutaan avarakatseisuudesta, suvaitsevuudesta ja muusta, mikä nyt sattuu stadilaispellen korvissa hyvältä kuulostamaan. Tosiasiassa tuo kolmikko päästää suustaan niin jyräävän ahdasmielisiä lauseita ettei lukijan auta muu kuin haukkoa henkeään ja pitää edes pientä toivonkipinää yllä siitä, josko kyseessä olisi sittenkin vain helvetin huono huumori.

(Tästä deletoitui juuri jumalaton määrä tekstiä pois siksi etten kuitenkaan halua tulla totaalisesti lynkatyksi tuon psykonarttukolmikon toimesta.)

Ei piru, kello rientää ja baana kutsuu. Tanassa seisova kyrpä, rasvainen saksalainen seksi, irstaat kultasuihkuleikit ja pyllylle läimähtelevä piiska odottavat. Jatkamma, moi moi.

Vielä on kesää jäljellä

Kesä on päättynyt, kun ei voi enää nukkua ikkuna auki. Vielä voi, joskin palelin koko viime yön, enkä muutenkaan ole nukkunut järin hyvin. Väsyttää. Paikka, jossa tänään työskentelen, on täältä 35 minuutin ajomatkan päässä. 25 minuutin kuluttua minun tulisi olla perillä. Mitä se kertoo tämänhetkisestä työskentelymotivaatiostani?

Soo soo sormi pystyssä saarnaan

Blogistan on yllättävän nopeasti reagoinut tämäniltaiseen dokumenttiin kodittomista koirista. Kyllä, tunnustan, kuivin silmin en katsonut sitä minäkään. Kuitenkin ohjelmaa seuratessani surua ja sääliä voimakkaammaksi tunteeksi nousi viha. Viha näitä aivan käsittämättömän tumpelomaisia koiratarhan työntekijöitä kohtaan. Esim. se musta cockeri, joka puolusti ruokaansa aggressiolla, sai täysin turhan ja vältettävissä olevan kuolemantuomion. Koira on saatana saalistaja eläin, joka puolustaa saalistaan, tässä tapauksessa ruokaansa, aggressiolla, tarkemmin sanottuna puolustusaggressiolla. Koira, jolta puolustusaggressio puuttuu, ei ole normaali. Käänteisesti sanottuna ruokaansa puolustavan koiran reaktio oli täysin normaali ja luonnollinen, josta olisi muutamilla oikein suoritetuilla johtajuusharjoitteilla päästy eroon. Jokaisella koiralla, sillä kiltimpääkin kiltimmällä naapurin muffella, on tietyt viettiominaisuudet. Niiden voimakkuus vaihtelee sen mukaan, mitä viettiä koulutuksella halutaan nostaa ja mitä laskea. Niin ikään viettien voimakkuus vaihtelee myös roduittain. On selvää, että esim. paimenkoiraroduilla täytyy olla voimakkaampi saalisvietti (paimentaminenhan perustuu saalisvietin hyödyntämiseen) kuin jollakin pienellä ja mukavalla seurakoirarodulla. On täysin turha retostella kokemuksen vuosillaan ja omalla eläinrakkaudellaan, jos ei tiedä koirien todellisesta sielunelämästä yhtään mitään. Ystäväni sanoja lainatakseni: On kahdenlaisia koiranomistajia; on koiraihmisiä, ja on ihmisiä, joilla on koira. Nämä koiratarhan työntekijät -kaikesta hyvyydestään ja pelastamisenhalukkuudestaan huolimatta- tuntuivat edustavan juuri tätä jälkimmäistä, usein koirille suunnatonta henkistä kärsimystä aiheuttavaa, ja mistään mitään ymmärtämätöntä koulukuntaa. Saatana.

Arvatkaa vaan kuinka sormeni syyhyävät, suorastaan huutavat: Saarnaa lisää, saarnaa, anna palaa! Mutta ei, huomenna on taas työpäivä, on siis painettava tänään värjätyt ja kampaajan aivan tajuttoman kuulisti leikkaamat hiukseni vasten tyynyä ja vedettävä peitto korville. Hyvää yötä, rakkaat lapset, koittakaa kestää. Elämä on kovaa, mutta ilman kovaa (mjammm...) ei olisi elämää.

Rakkaus kestää tuhat päivää

Joka ikinen kerta parisuhteesta päästyäni olen tehnyt saman päätöksen; ei koskaan enää. Mutta aina, ennemmin tai myöhemmin, tulee vastaan mies, joka kirjaimellisesti vetää minulta jalat alta ja saa minut hymyilemään tahattomasti pitkin päivää. Rakastan rakastumisen tunnetta, kun taas itse rakastaminen ei tunnu enää miltään.

Olen ollut yhdessä Miehen kanssa pyöreästi sanottuna kahdeksisensataa päivää. Niin kauan kuin emme tee mitään muuta kuin olemme tai naimme, asiat sujuu loistavasti. Mutta jo yhteiset automatkat, yhteiset kokkausillat, yhteisistä keskustelutuokioista puhumattakaan, muuttuvat väistämättä riitelyksi. Kokemukseni syvän rintaäänen mukaan edellä mainittu on varma merkki siitä, että lopun alkuja eletään.

Olen eronnut elämäni aikana viisi kertaa. Kun taru loppuu, se loppuu, eikä minulla ole mitään mielenkiintoa pitää miehiini yhteyttä enää eron jälkeen. Ainoa lämmin muisto exiksi muuttuneista poikaystävistäni on se, että heistä on tullut paljon parempia exiä kuin mitä he olivat nyksinä. Nyksinä he olivat ärsyttäviä, omistushaluisia ja aivan liian innokkaita, kun taas exinä, jotka hädin tuskin kadulla vastaan tullessa päivää sanovat, ovat juuri minun makuuni.

Niin lattealta kuin tämä kuulostaakin, kyllä minä(kin) haluaisin itselleni hyvän miehen, joka rakastaa ja jota rakastaa, pari lasta, omakotitalon ja farmariauton. Kaksi viimeksi mainittua minulla jo on, mutta pelkän maallisen mammonan en usko minulle vilpitöntä onnea tuovan.

Kun keskustelen ystävieni kanssa, he monesti ihmettelevät, miksen ole onnellinen, vaikka minulla on kaikkea. Minulla on juuri sellainen koti, auto ja ura niin kuin olen aina halunnut. Olen menestynyt harrastuksissani, minulla on vaikutusvaltainen tuttavapiiri ja paljon hyviä kavereita - jokunen hyvä ystäväkin. Olen kaunis, älykäs (olen käynyt Mensan testeissä) ja pätäkkääkin löytyy. Silti, tämän kaiken hehkun alla, olen minä, jokseenkin yksinäinen ja jotain elämän suurempia arvoja tavoitteleva nuori nainen, joka on pahoin haksahtanut johonkin mitä todellisuudessa kovasti halveksun: Ihmissuhteiden kertakäyttökulttuuriin.

Nykyään on oppilaitoksia ja kurssikeskuksia joka lähtöön, aikuisopiskelukin on in. Mutta kertokaa, missä instituutissa voisi opiskella rakastamaan?

60 tuntia luksusta

60 tuntia mökkielämää takana. Mökkielämää! Ei! Hyi! Pthyi! *sylkee sanan äkkiä pois suustaan*

Aloitetaan alusta:

60 tuntia huvilaelämää takana. 12 hehtaarin tontti, liki 300 neliötä asuinpinta-alaa, 2 tietokonetta, kotiteatterisysteemi, poreallas, sauna, 12 orgasmia, 3 cunnilingusta, 1 fellaatio, löhöilyä, puutarhassa käyskentelyä, siideriä ja shamppanjaa, hyvää ruokaa, kohtalainen sää, oma rakas, siitä se lähtee.

Paikka oli Miehen tädin omistama. Oleskeluhuoneen ikkunasta avautui henkeäsalpaava maisema kohti Saimaata. Puutarhassa oli upeasti istutettuja kukkalajikkeita enemmän kuin koskaan pystyn tunnistamaan. Osa niistä oli jo kuihtunut pois. Oli puita ja pensaita, huvimajoja ihanien köynnösten peitossa. Oli rantasauna ja laituri, josta meni portaat järveen. Säät vain eivät oikein suosineet uimista, mutta pulahdin silti.

Hei, siihen voisi oikeasti vaikka tottua.

Paluu arkeen tuntui samalta kuin olisi hypännyt kuudennen kerroksen parvekkeelta suoraan mukulakivikadulle. Vain pakottava tunne jalkovälissä on ja pysyy.

Kaksi sanaa

Mökillä ollessani tiedän vain kaksi sanaa: Olla ja naida.

Jatkan.

Miksi tämä blogi ei päivity (ainakaan viittä kertaa päivässä)

Siksi, että toisilla meistä on elämänruojake vaivoinamme.

Myydään hyvin kohdeltu elämä eniten tarjoavalle!

Kosteaa fantasiaa

Kauheinta mitä mies voi naiselle tehdä, on käydä pimppiin kiinni kuin lihapiirakkaan konsanaan. Olen itse törmännyt mieheen, joka vain säärtä taputellen ilmoitti, että housut pois ja reva levälleen. Vaikka ujostelu ei koskaan ole kuulunut paheisiini, sinä hetkenä rimakauhu pääsi yllättämään. Tarrasin housuistani entistä tiukemmin kiinni ja ilmoitin, etteivät nämä lähde tästä yhtään mihinkään.

Salatiedettä hyvä cunnilingus ei missään nimessä ole, mutta taitolajista se käy mennen tullen. Hyvä cunnilingus vaatii huolellisen lämmittelyn; pusuttelua suulle, niskaan, kaulalle ja dekolteelle, rintojen, vartalon kaarien sekä pepun hyväilyä käsin.

Huolellisesti lämmitelty ja huohotustilaan saatettu nainen taivutetaan varmoja otteita käyttäen selinmakuulle, ja aloitetaan vaatekappaleiden hidas riisuminen. Jokaista paljastuvaa ruumiinosaa suudellaan kiihkeästi mutta sopivan hellästi, eihän suinkaan ole tarkoitus jyystää naista vereslihalle heti kättelyssä.

Housujen riisumisessa on syytä olla tarkkana. Housut ujutetaan pois hitaasti, ja puhallellaan lämmintä ilmaa pikkareiden läpi kohta Kaikkein Pyhintä. Pikkareiden riisuminen on oikeastaan kaikkein kiihottavin kohta naisen esilämmittelyssä. Pikkarit riisutaan hitaasti niin, että jokainen paljastuva kohta ihossa pusutellaan läpi, kielen kärjellä karvoituksen (tai oletetun karvoituksen) aluetta hivellen.

Kun alavartalokin on saatu paljaaksi, naisen jalat levitetään levälleen ja annetaan jokunen hellä pusu reisien sisäpinnoille. Siitä kieltä hitaasti liu'uttamalla voidaan siirtyä kohti nivusia ja häpykumpua. Raotetaan varovasti sormilla häpyhuulia ja maistetaan kielen kärjellä vastaanottavaiseen tilaan paisunutta klitorista. Kiusoitellaan klitorista hiljalleen ja samalla työnnetään sormi tai kaksi naisen sisään.

Klitorista nuollaan, pusutellaan, imetään ja välillä vaikka sormin pyöritellään. Sormien ei koko aikaa tarvitse olla naisen sisällä, vaan välillä niillä voi hieroa välilihaa, häpyhuulia, häpykumpua, peppua, reisiä, lantiota, alavatsaa... Välillä emättimen suuaukko voidaan sormien avulla levittää auki ja pyöritellä kieltä siellä. Välillä pillua voidaan nuolla koko kielen pinta-alaa käyttäen, välillä taas vain kielen kärjellä klitorista kiusoitellen.

Kun naisen lantion liikkeet antavat ymmärtää, että huippu on lähellä, lisätään tahtia. Anna naisen laueta kun laukeaminen on lähellä, äläkä loukkaa klitorista sillä, että kesken kaiken lopetat koko jutun. Kun nainen laukeaa, klitoris muuttuu erittäin kosketusherkäksi. Jos minua laukeamisen jälkeen ruvetaan sörkkimään klitalle sormin tai muuten jäykällä kielellä, hyppään metrin taaksepäin ja kiljahdan. Käsittele lauennutta klitorista hellästi, paina vaikka koko kämmenesi pimpsan päälle ja hiero kevyesti. Välilihan ja anaaliaukon hellä stimuloiminen orgasmin jälkeen tekee erityisen hyvää.

Käännä nainen hellästi kontalleen ja hyväile hänen pakaroitaan. Ainakin minulla anaaliaukon seutu sekä pakarat ovat orgasmin jälkeen erityisen hellää aluetta. Ota naista lanteilta kiinni ja paina sykkivä kalusi hänen sisäänsä. Nai hitain, syvälle ulottuvin ja varmoin liikkein. Älä hosu. Jos yletät kumartumalla rintoihin, hyväile myös niitä. Ota nännit kevyesti sormiesi väliin ja pyörittele niitä kuin tekisit pientä lumipalloa sormiesi välissä. Kun laukeat, painaudu niin lähelle naista kuin mahdollista. Älä missään vaiheessa sorru rynkyttämiseen.

Kun molemmat ovat lauenneet, ohjaa nainen makuuasentoon (vatsalleen) ja käy itse päälle. Anna raukean kalusi vapaasti valahtaa naisen peppuvakoon sitä lämmittämään. Suutele naista kaulalle ja niskaan ja kerro, millainen kokemus se sinusta oli. Älä ryhdy syväanalyysiin, vaan kerro naiselle, että hän oli upea, tiukka ja ihanan märkä.

Näin tänään, huomenna jotain ihan muuta. Miten olisi vaikkapa pikapano keittiön pöydällä?

Ps. Ujutin juuri sormeni häpyhuulieni väliin. Sieltä löytyi jotakin... Kosteaa.

Itku

En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun Visukintun (Kurppajalka, niin kuin ystäväni usein nimen virheellisesti muistaa) kautta löysin tämän blogin. Kaikella kunnioituksella äärimmäisen typerillä nimimerkeillä varustettua ylläpitonelikkoa kohtaan, mutta tekeleestänne tulee mieleen lähinnä pehmopornolehti, Suosikin Bees & Honey-palsta tai SinäMinä-lehden teininovellit blogiin puetussa muodossa. En tilannut teitä, hähä.

Mulla olis tänään pitänyt pitänyt olla vapari, mutta mitä vielä, pomo soittaa varttia yli seitsemän aamulla, että kahdeksalta pitäis olla töissä. Ei muuta kuin naama ojennukseen ja menoksi. Onneksi päivä oli lyhyt ja selvisin kotiin ehjin nahoin ankarasta väsymystilasta huolimatta. Juuri kun olin kellahtanut sänkyyn nukkuakseni hiukan lisää, puhelin soi. Pomo. Töihin ja sassiin, vielä pitäis yksi keikka heittää. "Muutama" suomalainen voimasana tulvi mieleen, vaikka mitäpä niistä siinä tilanteessa oli hyötyä. Mentävä oli. Selvisin takaisin kotiin juuri ennen puoltapäivää ja asettelin itseni mukavasti sänkyyn peiton alle poistaen stressin kynnyksellä rimpuilevasta mielestäni kaiken ylimääräisen. Hetkeä ennen nukahtamista ajattelin, kuinka kiihottavalta tuntuisi antaa Miehelle oikein ihana suihinotto pitkiä lämpimiä lipaisuja, helliä mutta määrätietoisia välilihaan kohdistettuja suukkoja sekä huolellisesti syljellä kostutetun suun ja voimakkaasti lemmenvartta puristavan käden rytmistä yhteistyötä käyttäen. Huomasin kuinka valkovälissäni sykki, ja minä nukahdin tuohon ihanaan tunteeseen kuin pieni possu emonsa tissille. Mutta. Tiditiditiidii... Mitä vittua, puhelin soi taas. POMO!!! Niskakarvat nousivat pystyyn, mitä se ämmä tällä kertaa haluaa. No mitäpä muutakaan kuin töihin, töihin! Äkkiä kokakolaa huuleen, tupakka perään ja... En edes ehtinyt itseäni peilistä vilkaista, mitä nyt auton taustapeilistä sen verran, ettei silmissä ole rähmää. Onneksi ei tälläkään kertaa tarvinnut uurastaa pitkään, ja kotiin lähtiessä vielä varmistin, että vieläkö pitää tulla, vai joko sitä saa ihminen viettää vapaapäiväänsä asiaan kuuluvalla tavalla. Sai. Siitä saakka olenkin vain nukkunut, nukkunut ja nukkunut, edes masturbaatiota en ole jaksanut suorittaa hirmuisesta panetuksesta huolimatta.

Sellainen on ollut minun päiväni. Entä sinun?

Rock chick

Which Rock Chick Are You?

Pikaisia merkintöjä auringon alla

Kuraattori rakas. Tiedän, ethän edes väittänyt olevasi ainoa, mutta kun et kuitenkaan ketään muutakaan tunne, niin johtuisikohan se mahdollisesti siitä, etteivät kovinkaan monet ole asiaa kokeilleet? Saati harjoitelleet? Minulle ainakin taitosi oli todellinen yllätys ja okei, se sai mielikuvitukseni laukkamaan. Sitä sinä kai halusitkin?

Halusin kirjoittaa tänään orgasmeista, mutta en pysty. Tulin jokin aika sitten töistä (huh, lyhyt päivä, ihanaa), ja yritin ottaa pienet tirsat. Kauheaa! Se oli aivan kauheaa! Nimittäin uni, oikeammin painajainen, jonka näin. Onneksi heräsin juuri ennen kuin pahin pääsi tapahtumaan. En välttämättä olisi halunnut katsoa loppuun sitä, kuinka sarjamurhaajaksi osoittautunut ex-poikakaverini ottaa äitini panttivangikseen nitistäen hänet hengiltä viiltämällä kaulavaltimon auki. Eivätkä poliisit perkeleet tehneet mitään. Mutta ne poliisit olivatkin naisia...

Tee sitä, tee tätä. Tekemättömien asioiden lista on pitkä. Tee ruokaa, siivoa auto, käy koirien kanssa lenkillä, vastaa sähköposteihin, kirjoita artikkeli, soita tärkeä puhelu ja käy suihkussa. Kaikkeen tähän tasan kolme tuntia aikaa. En taida ehtiä. Vai josko sittenkin?

Yy... Kaa... Koo... HEP!!!!!

Huomenta

Sorry, en parempaakaan otsikkoa keksinyt.

Luin tossa herättyäni Daisarilan alusta loppuun läpi ja järkytyin. Tämä ei ole yhtään itseni näköinen! Olenko käyttänyt liian groteskeja sanavalintoja, kiroillut liikaa vai missä vika? Mistä johtuu se, että tämä näyttää aivan joltakin akne-angsti-teinin länkytykseltä kuin aikuisen naisen ajatustenjuoksulta? Aikani asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että minun tulee alkaa pidentämään ja monimutkaistamaan käyttämiäni lauserakenteita. "Oikeassakin elämässä" puhun yleensä niin pitkiä ja monimutkaisia lauseita, ettei juuri kukaan -muut kuin harjaantuneet kuuntelijat- saa puheestani mitään selkoa. Daisarilassa käytetyt lauseet ovat aivan liian lyhyitä ja yksinkertaisia kuvaamaan sitä, mitä minä todellisuudessa olen. Minä haluan, että tämä blogi saa itseni näköiset kasvot, ja minä tulen vielä tekemään kovasti työtä sen eteen. Tavoitteeksi otan sen, että puolen vuoden kuluttua tämä blogi on kuin sydämeni toinen koti. Sitä minä haluan.

Ei hitto, niin paljon kuin mun tekiskin mieli jäädä tänne rupattelemaan syntyjä syviä ja jauhamaan paskaa, niin ei auta, töihin on mentävä. Vaikka kait se on ensin haukattavakin jotain. Mulla on paha tapa unohtaa syödä aamupalaa, ja sitten se kostautuu aivan jumalattomana keskipäivän päänsärkynä. Pari karjalanpiirakkaa ja menoksi, soon moro.

Nysse on tehty

No niin. Daisarilakin on nyt sitten lisätty Blogilistalle. En malttanut odottaa enempää. Katotaan kuin käy.

Pari juttua vielä.

Naapurimme palasivat tänään mökiltä. Ovat viettäneet siellä ainakin pari - kolme viikkoa aikaa. Tiedättekö, mä en ole koskaan ymmärtänyt tota suomalaista mökkikulttuuria. Ajatella, vaihtaa nyt vapaaehtoisesti tilava asunto, juokseva vesi ja laajakuvatelevisio johonkin huussissa kykkimiseen, hirveään tilanpuutteeseen ja vanhaan mustavalkoteeveen tirkistelemiseen. Meidän perheellä ei koskaan ole ollut mökkiä, eikä mulla ole mitään kiinnostusta sellaista hankkia. Jos mä jotain hankin, mä hankin asuntoauton. Se olis näyttelymatkoilla kätevä. Mies kuulemma haaveilee purjeveneestä. Se sai kipinän purjehtimiseen tossa pari viikkoa sitten, kun kävivät miesporukalla vähän pörräilemässä puolen miljoonan paatilla. Eihän siinä mitään, purjehdus on hieno harrastus, mutta ne veneet on niin pirun kalliita. Mitään ihan halpaa ei viitsi ostaa, koska halvalla ei saa hyvää. Mitä tahansa mä ostan, mä ostan aina laatua. Merkillä ei niin väliä -no, on asioita joissa olen todella merkkiuskollinen- mutta laatu, sitä pitää olla. Hinnoista viis.

Niin ja se toinen juttu. Kävin tossa pikaseen lukemassa Lommolaa. Mua jäi vaivaamaan, miten kukaan voi vihata ihmistä, jota ei edes tunne. Onko Milla B. todellakin noin pikkusieluinen? Ai mutta Milla B. onkin yläluokkaa, sitä, joka räkii toisten päälle ja katselee meitä keskiluokkalaisia niin pitkin nokan vartta, että silmätkin menee kieroon. Pitäähän noita yläluokkalaisia ymmärtää, niillä kun on niin vaikeaa. Ei ole helppoa olla pro.

Taas on nälkä. Pitää mennä haukkaamaan jotakin yöpalaa ja sitten nukkumaan. Aamulla on aikainen herätys. Sii juu.

Moraalinen ongelma

Mä just mietin, et jokohan mä ilmottaisin Daisarilan blogilistalle vai en. Tässäpä meillä problematiikkaa kerrakseen. Mua ei huvita blogata, jos ei tätä kukaan lue, mutta toisaalta tuntuu tyhmältä ilmottaa listoille sellasta blogia, jossa on vasta pari hassua merkintää. Siis mitä mä teen. Ehkä mä sit kuitenkin odotan vielä ainakin pari päivää, ja ilmotan sitten. Mutta hei, yksi pyyntö mulla on. Tilatkaa tämä blogi!!! Tilatkaa edes säälistä, jos ette muuten. Mun edellisellä blogilla -jota kirjoitin eri nimellä ja eri palvelimella- ei juurikaan ollut lukijoita ja se tuntui musta tosi kurjalta. Kyllä mä tiedän, etten mä mikään sanaseppo ole, ja varmasti on olemassa kiinnostavampiakin blogeja kuin tämä, mut olis se nyt silti kivaa saada edes parikymmentä lukijaa, miksei enemmänkin. Niin ja paljon linkityksiä tänne, pliis. Mulla ihan oikeasti on vielä paljon sanottavaa ja paljon mielipiteitä jaettavana, jahka nyt tästä kunnolla pääsen vauhtiin. Alku on aina vähän kankeaa, tarttee hakea sitä omaa tyyliään ja muuta. Mun tyyli nyt on tällainen aika välitön, en jaksa jeesustella minkään kirjakielen kanssa tai mitään muutakaan. Kirjoitan juuri niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu. Ja nyt tuntuu tältä. Nih. Itse asiassa mä en voi sietää sellasia blogeja, joita kirjotetaan niin saatanan pilkun tarkalla kirjakielellä että, ja joiden statusta pyritään kohottamaan jotain hemmetin sivistyssanoja viljelemällä. Miksi? Jostain kirjotuskilpailustako bloggaamisessa on kysymys? Oman sivistyksensä tai sivistymättömyytensä julkituomisesta? Siitä, kuka keksii parhaat metaforat ja kuka pissii pisimmälle? Voi luoja. Mä ainakin bloggaan juuri niin kuin itsestäni parhaalta tuntuu. Mun ei tarvitse esittää kenellekään mitään. Toisin kuin muutamissa muissa blogeissa... Eräskin -jätetään nyt nimi mainitsematta- blogi on oikein tyyppiesimerkki siitä, kuinka blogiminä ja "IRL-minä" ovat aivan ääripäitä toistensa kanssa. Mä tunnen sen kirjottajan, ja voin sanoa, et siinäpä meillä vasta niin turha luuseri ettei mitään rajaa. Aina paasaa jotain vitun puunhalausjuttuja ja kehuskelee omalla ulkonäöllään tai eläintenkäsittelytaidollaan. Uskallanpa kuitenkin väittää, ettei se ole läheskään yhtä taitava käsittelemään eläimiä kuin minä. Mä oikeasti olen tällainen koiranhäntä kainalossa syntynyt eläinfriikki, jolle etenkin koirat, muutamat jyrsijälajit ja hevoset ovat kaikki kaikessa. Mä treenaan koiria lähes työkseni, kasvatan niitä ja muuta sellasta. Mulla on aivan ilmiömäinen koirankäsittelytaito, mä luen koiran kuin koiran ja osaan käsitellä vaikeampiakin yksilöitä. Mä vaan ymmärrän niiden sielunelämää ihan pirun hyvin, vaikken koskaan ole sitä mistään kirjoista opiskellutkaan. Tai onhan noita kirjojakin tullut luettua, mutta ehkä tiedätte, mitä tarkoitan. Siis jonkinlaista lahjakkuutta, syntymäominaisuutta tai sellasta. Hevosten kanssa en ole ihan yhtä taitava, mutta kyllä mä niiden kanssa toimeen tulen. Hevosia en kasvata, mutta yksi ystäväni kasvattaa, ja sitä kautta olen saanut kosketuspintaa siihenkin hommaan. Eikä se koirankasvatus loppujen lopuksi niin kauhean paljoa hevoskasvatuksesta eroa, ainakaan päämäärältään. Molemmissa lienee ihannekuvana terveet, hyvin rakentuneet, hyväluonteiset, rotumääritelmän mukaiset ja työhön kykenevät eläimet. Näin se ainakin koiramaailmassa on, tai no, ei kaikilla, mutta minulla. Onhan sitten niitäkin kusipäitä, jotka jalostavat vain yhtä ominaisuutta, kuten ulkomuotoa, muiden ominaisuuksien kustannuksella. Tai niitä, jotka eivät kerta kaikkiaan tajua kasvattamisesta yhtään mitään, mutta teettävät pentuja siksi, että se on heistä kivaa, ja että on kiva lisätä määrää, laadusta välittämättä. Mutta ne kasvattajat ovatkin aivan oma lukunsa...

Nojoo, syrjäteille mentiin niin että oksat rymisi. Odotan huomista kuin kuuta nousevaa, sillä Mies tulee käymään ja minä mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulen saamaan siltä munaa. Uuhhuuh, en olekaan saanut vähään aikaan. Toissayönä Mies vonkasi seksiä niin maan pirusti ja hieroi somillaan minun kiihotuksesta turvonnutta klitoristani, mutta jostain syystä mua ei vaan huvittanut mennä pidemmälle. Aina ei jaksa nussia, niin omituiselta kuin se kuulostaakin.

No mutta. Mä lopetan nyt ja kirjottelen taas joku päivä lisää. Ehkä jo huomenna, jos ehdin. Mulla on paljon asioita mielessä. Nyt hyvää yötä.